intersek

Erilaiset itsensämittaamisteknologiat ovat lisääntyneet liikuntakulttuurissa viime vuosina ja ne ovat tulleet osaksi myös ryhmäliikuntatunteja. Vastuullisen toimintakulttuurin luominen vaatii, että liikunta-ammattilaiset tulevat tietoisiksi niistä teknologioiden käyttöön liittyvistä mekanismeista, jotka vaikuttavat arkikäytäntöjen muotoutumiseen sekä asiakkaille välittyviin merkityksiin.

Ryhmäliikuntatuntien kulussa erilaiset tunnelmat ja tunteet ovat olennainen osa liikkujakokemusta. Positiivisen tunnelatauksen ihanne voi kuitenkin olla juuri se piirre, josta liikuntakulttuurissa voisi olla hyvä erkaantua, jotta useammilla liikkujilla olisi mahdollisuus osallistua liikuntaan ja nauttia siitä.

Millaisia ovat liikunta-alan työntekijyyden kuvaukset suomalaisessa aikakauslehdistössä? Pyrin valottamaan tätä kysymystä tutkimalla naisten liikunta-ammattilaisuuteen linkittyviä merkityksiä uusliberalistisen eetoksen värittämässä työelämässä Fit-kuntoilulehtiaineiston avulla.

Kehon rakastamisesta on tullut suosittu puhetapa, joka esiintyy myös kuntoilulehdissä. Tämän kehopuheen muodot osallistuvat keskusteluun liikunnan merkityksistä sekä materialisoituvat liikkeiksi ja toiminnan tyyleiksi liikkujakehoihin. Luentani problematisoi kehopositiivisuusideologiaa. Totean, että postfeministisen kehon rakastamisen vaatimuksen johdosta liikkujien eletty kehollisuus negatiivisinekin kokemuksineen tulee helposti sivuutetuksi arjen liikuntatilanteissa.

Käytyäni keväällä 2020 useissa verkkopohjaiseen ohjaamiseen ja opettamiseen keskittyvissä koulutuksissa havaitsin, että liikunnanohjaajien ja valmentajien saama lisäkoulutus keskittyy digitaalisten alustojen ja eri ohjelmien esittelyyn. Siksi ei olekaan yllättävää, että etäajan ohjauksissa 1980-1990-lukujen VHS-jumppaformaatti uusinnettiin nykyaikaisilla digialustoilla ilman formaatin liikuntapedagogisten lähtöoletusten kriittistä arviointia.