Fiksu liikunta vaatii yhteisöä

Teksti nostaa keskusteluun, mitä eettinen kuormitus voisi tarkoittaa liikunta-alan työssä ja miten sitä voi ehkäistä. Pohdintakysymykset jutun lopussa antavat työkaluja oman pohdinnan aloittamiseen ja aiheen puheeksi ottamiseen omassa liikuntatyön yhteisössä.

Jaloilla äänestäminen on yksi tapa antaa palautetta liikuntapalveluista. Valittaminen voi kuitenkin toimia tärkeänä muutosvoimana. Jotta voimme kehittää liikunta-alaa, valittamiselle pitäisi rakentaa foorumeita ja kokemusten äänekkääseen julkituontiin kannattaisi rohkaista.

Tekstissä listataan konkreettisia kysymyksiä, joiden avulla voi hahmotella, mitä vastuullisuustekoja liikuntapalveluiden tarjoaja on jo tehnyt onnistuneesti ja mitä lisää voitaisiin tehdä. Mitä konkreettisempia asioita kysytään, sitä hedelmällisemmäksi vastuullisuuspuhe muodostuu.

Intersektionaalinen liikuntapedagogiikka tulee mahdolliseksi vasta myöntämällä oman haavoittuvaisuutensa ja ammattitaitonsa rajat. En ole koskaan valmis ohjaajana, mutta olen valmis yrittämään. Ja mokia tulee, mutta pyrin oppimaan niistä. Mukana menossa on paljon hankalia tunteita, joita liittyy siihen, kun teen työtä omalla kehollani ja äänelläni.

Liikunta-alan kehittyminen edellyttää, että ammattilaiset osaavat kuunnella liikkujaa; sitä, millaisesta maailmanjäsennyksestä käsin tämä tarkastelee liikuntaa. Lisäksi ammattilaisilla tulee on valmius sietää oman toiminnan kriittistä tarkastelua. Haaste ei ole puhtaan individualistinen, vaan työyhteisöjen kollektiivinen peiliin katsomisen paikka.