Kaisa-Riitta Aho
17.10.2023
Oletko miettinyt työpäivän jälkeen, menikö kaikki oikein tai olisiko sittenkin kannattanut toimia toisin? Oletko joutunut toimimaan periaatteittesi vastaisesti esimerkiksi kiireestä tai kovista myyntitavoitteista johtuen? Oletko ollut tilanteessa, jossa olet huomannut kollegojesi välillä erilaisia näkemyksiä oikeasta toimintatavasta? Oletko ollut liikkujan kanssa haastavassa ristiriitatilanteessa?
Jos vastasit johonkin kysymykseen kyllä, olet todennäköisesti kokenut eettistä kuormitusta.
Eettinen kuormitus syntyy tilanteissa, joissa liikunta-ammattilainen joutuu toimimaan arvojensa vastaisesti tai joissa hän ei tiedä, mikä olisi oikea tapa toimia. Myös tilanteet, joissa havaitaan jonkun muun toimivan epäeettisesti, kuormittavat. Esimerkiksi kun työnantajan arvot tai viralliset liikuntapalveluiden mainospuheet eivät vastaa työn arkitodellisuutta, syntyy kuormittavaa jännitettä.
Liikunta-ammattilaisen eettinen pohdinta on arvokasta
Etiikka tarkoittaa oikean ja väärän pohtimista. Se viittaa taitoon arvioida omaa ja muiden toimintaa ja tutkia niitä perusteita, joita oikeana tai vääränä pidetylle toiminnalle eri tilanteissa annetaan. Etiikkaan toimintansa pohjaava ammattilainen taitaa reflektiivisen ajattelun eli pystyy tarkastelemaan kriittisesti liikuntakulttuurin itsestään selvänä pidettyjä periaatteita, normeja ja arvoja.
Ammattietiikka vie tämän reflektiivisen, kriittisen ajattelun omaa työtä koskevien arkisten ilmiöiden ja ongelmatilanteiden yhteyteen. Liikunnan ammattietiikka koskee mm. seuraavia kysymyksiä: Miten liikkujaa kohdellaan ja puhutellaan? Mikä on omaa työntekoa ohjaava keskeinen arvo? Miksi juuri se arvo pikemminkin kuin jokin toinen? Millaista valtaa ammattilaisena saa käyttää toista ihmistä ohjatessa ja neuvoessa?
Eettinen pohdinta tuntuu usein epämukavalta, koska varmana ja totena pidetyt asiat alkavat näyttää epävarmoilta ja kyseenalaisilta. Siksi liikunnan ammattieettistä pohdintaa saatetaan vähätellä ja väistellä.
Eettisen pohdinnan epämukavuuden välttely on paradoksaalista alalla, jossa useimmat ammattilaiset sanovat asiakkailleen, että on tärkeää mennä epämukavuusalueelle kehittyäkseen!
On tärkeää tiedostaa, että eettisyys, eli oikean ja väärän pohtiminen, on keskeinen osa korkealaatuista ammatinharjoittamista. Tämä tunnistetaan jo esimerkiksi sote-aloilla, fysioterapeutin ammatissa ja opetustyössä. Liikunta-alankin olisi aika laajamittaisesti havahtua huomaamaan eettisen osaamisen rooli. Silloin myös liikuntatyön eettinen kuormitus voitaisiin tunnistaa varmemmin.
Liikuntatyössä koetaan eettistä kuormitusta
Liikunta-alalla eettisestä kuormituksesta ei vielä puhuta. Itselläni meni vuosia ennen kuin osasin nimetä omat kuormittumisen kokemukseni juuri eettiseksi kuormittumiseksi.
Erityisen paljon tunsin riittämättömyyden tunteita niissä tilanteissa, joissa päätin jättää ryhmäliikuntatunnilla harjoituksen kanssa haparoivia liikkujia huomioimatta, koska organisaatiossa arvostettiin enemmän ”oikeaoppisten” ohjauskäytäntöjen seuraamista kuin ohjauskaavasta poikkeamista.
Tunnistin, etteivät käyttämäni “oikeaoppisiksi” ymmärretyt menetelmät riittäneet kaikille tunnille osallistuville. Minulla olisi ollut opettajakoulutukseni ansiosta noihin tilanteisiin ainakin periaatteessa taitoa toimia paremmin. En kuitenkaan toiminut oman ammattieettisen vaistoni mukaisesti, vaan annoin periksi tuntiani vahtivalle esihenkilölle ja ulossulkeville alan ohjauskäytännöille, joihin minua oli pyritty sosiaalistamaan ohjaajakoulutuksissa.
Liikuntatyön eettinen kuormitus ei poistu sillä, että asiasta vaietaan.
Koin vahvaa ristiriitaa eri intressiryhmien välisessä paineessa: tunnilla mukana haparoinneille liikkujille arvokkaat asiat eivät taatusti olleet samoja kuin työyhteisössäni ammattiosaamisessa arvokkaana pidetyt asiat.
Tiesin saaneeni ohjauspalkkion periaatteessa helpommalla ja itseäni likoon laittamatta, mutta työyhteisön silmissä saisin näin ehkä jopa enemmän kiitosta. Samalla tiesin ohjanneeni laadultaan huonomman tunnin kuin osaamiseni puolesta olisi voinut odottaa. Tiedostin vahvistaneeni omalla valinnallani liikunta-alan syrjiviä käytäntöjä. Tunsin pettäneeni liikkujat, jotka eivät saaneet mahdollisuutta viihtyä tunnillani.
Pahinta oli kuulla myöhemmin liikkujalta, miten hän syytti omaa huonoa kuntoaan ja ei-liikunnallisuuttaan siitä, ettei päässyt mukaan tuntiini. Hänen olisi ollut perustellumpaa syyttää tuntia ohjannutta ammattilaista eli minua tai ohjaamisen yleistä tapakulttuuria.
Eettinen kuormitus on työhyvinvointikysymys
Jos eettisesti kuormittavia tilanteita esiintyy työssä usein, se voi heikentää liikunta-ammattilaisen työkykyä ja työtyytyväisyyttä.
Liikunta-ammattilaisten eettistä kuomitusta ei ole vielä tutkittu, mutta viitteitä antaa Työterveyslaitoksen Mitä kuuluu? –työhyvinvointikysely (2022), jonka mukaan joka toinen sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä on joutunut eettisesti haastaviin tilanteisiin vähintään viikoittain. Joka neljäs on joutunut toimimaan omien arvojensa vastaisesti viikoittain tai päivittäin.
Eettinen kuormitus lisää stressiä ja pitkään jatkuneena altistaa työuupumukselle. Nykyään tiedetään, että eettiseen kuormitukseen pitää puuttua ihan kuten muihinkin työhyvinvointiongelmiin.
Kuormitustekijöiden tunnistaminen ja poistaminen parantaa liikuntatyössä jaksamista, ammattilaisten työhyvinvointia, mutta myös työn laatua, asiakastyytyväisyyttä ja työvoiman saatavuutta.
Liikuntatyöhön tarvitaan turvallista tilaa keskustella aiheesta
Kokemuksieni perusteella eettinen kuormitus syntyy usein liian vähäisistä resursseista tai liikunta-alan hankalista työoloista. Pitkäaikaisten parannusten saamiseksi työntekijöiden trimmaamisen sijaan kannattaa keskittyä työn muokkaamiseen.
Eettinen kuormitus ei ole yksittäisen liikunta-ammattilaisen asenneongelma, vaan työyhteisön ja organisaation rakenteellinen ongelma.
Liikuntatyö voi alkaa tuntua erityisen raskaalta, jos ammattilainen jää ristiriitoja sisältävien tilanteiden kanssa yksin ilman pohdintatukea. Liikunta-alalla yleinen yksintyöskentely saattaa tarkoittaa monelle alalla aloittelevalle sitä, ettei mentorointia eettisen kuormituksen tunnistamiseen ja käsittelyyn ole saatavissa.
Alalla totutaan ajattelemaan, ettei eettinen kuormitus liity mitenkään liikunnanohjaamiseen eikä eettinen osaaminen ole hyödyllistä omassa työssä. Saatetaan myös ajatella, ettei eettinen pohdinta kuulu itselle, vaan joillekin muille (esim. esihenkilöille, alan tutkijoille, järjestöille tai lajiliitoille). Epämukava ammattieettinen pohdinta on helpompaa siirtää itsen ulkopuolelle.
Liikuntatyön yhteisöihin olisi syytä vakiinnuttaa työkulttuuria, jossa on sallittua ottaa puheeksi ammattieettistä pohdintaa. Käytännössä olisi taattava, ettei puheeksi ottajalle synny ylitsepääsemätöntä pelkoa tulla nöyryytetyksi, naurunalaiseksi tai muuten negatiivisesti leimatuksi työyhteisössään, vaikka hän puhuisi ääneen mieltä vaivaamaan jääneistä asioista, joista ei vielä nykyään ole tapana puhua niiden epämukavuuden vuoksi.
Turvallisen tilan periaatteet olisi tarpeen ulottaa osaksi liikunta-ammattilaisten keskinäistä kanssakäymistä ja vuorovaikutusta.
Vastuullinen kehittäminen on uusien käytäntöjen luomista
Liikunta-ala voisi ottaa oppia sosiaali- ja terveysalalta, joilla on yleistä järjestää koko henkilöstön varsinaiseen työaikaan kuuluvia viikkopalavereita. Niissä käydään läpi hoitosuunnitelmia ja niiden toteuttamiseen liittyviä pohdintoja kollegiaalisessa hengessä. Tilaisuuksissa jaetaan omaa tietoa muille, opitaan yhteisönä uutta ja autetaan alalle juuri tulleita omaksumaan hyviä käytäntöjä. Tilaisuuksien järjestämisellä osoitetaan, että työntekijöitä pidetään aitona (ja arvostettavana) professionaalisena ammattikuntana, joilla on eettistä vastuuta.
Tällaista kollegiaalista keskustelukäytäntöä lanseeratessa organisaatiolta tarvitaan taitavaa muutosviestintää, jotta ammattilaiset hoksaavat, miksi käytäntöön kannattaa hypätä mukaan, vaikka sitä ei vielä muualla liikunta-alalla käytettäisikään.
Liikuntaorganisaation on syytä painottaa, että ammattieettisiin kysymyksiin keskittyvä yhteiskeskustelu järjestetään, koska ammattilaisen työtä arvostetaan ja sitä halutaan tukea perinteistä laajemmin, vastuullisilla uusilla käytännöillä. Lisäksi on syytä painottaa, että keskustelukulttuurin luominen lisää lopulta jokaisen ammattilaisen osaamista ja omien tuntien laatua siinä missä mikä tahansa muukin koulutus. Siinä on kokouspalkkion lisäksi useita painavia syitä, miksi jokaisen kannattaa osallistua keskustelun käymiseen.
Hyvä liikunta-alan työnantaja panostaa eettisen kuormituksen ennaltaehkäisyyn. Se on osa vastuullista liikuntakulttuurin kehittämistä.
Olisiko liikuntayhteisöön aika kutsua ammattieettisen keskustelun virittäjä?
Uutta keskustelukäytäntöä lanseeraava liikuntaorganisaatio tarvitsee taitavan ammattieettisen keskustelun virittäjän. Hänen tehtävänään on varmistaa se, että syntyy jokaiselle ammattilaiselle turvallista tilaa puhua. Silloin keskustelusta on enemmän hyötyä eikä päädytä tulehtuneisiin työyhteisökonflikteihin.
Toki jokainen liikunta-ammattilainenkin voi omalla toiminnallaan tukea työyhteisön turvallista tilaa keskustella eettisen kuormittumisen kokemuksista ja niihin liittyvistä työtilanteista.
Yksilön kokema kynnys voi olla hyvin korkea eetisten pulmatilanteiden puheeksi ottamiseen, varsinkin jos työyhteisössä on vahvoja persoonia tai laumamentaliteetti työtapoihin liittyen. Omia kokemuksia ei välttämättä edes osata nimetä eettiseksi kuormitukseksi. Yhteisön ulkopuolinen asiantuntija voi silloin toimia sanoittamista avustavana ja ryhmädynamiikkaa tasapainottavana elementtinä, joka mahdollistaa rakentavan keskusteluilmapiirin jokaiselle.
—
Muutamia kysymyksiä käynnistämään pohdintaa eettisen kuormituksen aiheista:
- Mikä on sinulle liikuntatyössäsi tärkeä päämäärä? Mitä varten teet liikunta-alan työtä?
- Onko sinun mahdollista hoitaa liikuntatyö päämääräsi ja arvojesi mukaisella tavalla? Estääkö jokin (esim. jonkin resurssin puuttuminen) työsi hyvää hoitamista? Mistä mahdollinen este sinun mielestäsi johtuu?
- Koetko tekemäsi liikuntatyön merkitykselliseksi? Perustele vastauksesi.
- Onko jokin työtilanne tullut uniisi tai jäänyt muuten vaivaamaan pidemmäksi aikaa? Millainen asia voisi jäädä sinua vaivaamaan ja miksi?
- Millaista oppia olet saanut ammattieettisten pulmatilanteiden käsittelyyn?
- Kenelle kertoisit, jos kokisit jonkin liikuntatyön tilanteen ammattieettisesti ristiriitaiseksi tai haastavaksi? Mitä luulet, että kertomisen jälkeen tapahtuisi?
- Millaista tukea olet tottunut saamaan haastaviin työtilanteisiin? Onko jotain muuta tukea, jota kokisit tärkeäksi saada?
Kysymysten muotoilussa hyödynsin eettisen työkuormituksen tunnistamiseen ja käsittelyyn tarkoitettua opasta, joka on vapaasti ladattavissa.