Kaisa-Riitta Aho
Polar Club -sisäpyöräilytunnit ovat osa ryhmäliikuntakulttuurin elämyshakuista virtualisoinnin trendiä. Polar Club -järjestelmä koostuu sykevöistä ja tablettisovelluksesta. Tunnit hyödyntävät Polar-sykkeenseurantajärjestelmää, jonka kuntokeskukset voivat hankkia lisäpalveluksi niin ryhmäliikuntaan kuin pienryhmävalmennuksiin. Sovellusta markkinoidaan vastauksena kuntokeskusten kohtaamiin haasteisiin, jotka liittyvät siihen, miten sitouttaa ja motivoida asiakkaitaan palveluiden piiriin.
Ryhmäliikunnan elämyshakuisuuden lisääntyessä on tärkeä pohtia, mitä elämyksiin keskittyminen peittää alleen. Olen kiinnostunut siitä, millaisia piilo-opetussuunnitelman kaltaisia julkilausumattomia merkityksiä ohjaustoiminta välittää Polar-teknologiaa hyödyntävillä tunneilla. Tarkastelemalla itsensämittaamisteknologian ja liikunnanohjaajien työn yhteenkietoutumia voidaan lisätä ymmärrystä siitä, miten ja millaisissa puitteissa liikkujat omaksuvat tietoa hyvinvointinsa tueksi.
Liikuntateknologia suuntaa huomiotamme erityisellä tavalla
Lähestyn itsensämittaamisteknologiaa Sara Ahmedin käsitteiden pohjalta. Ahmed (2006) kehittelee ajatusta suuntautumiskoneistoista (orientation device), jotka muovaavat sitä, miten asutamme tilaa, ymmärrämme maailmaa ja mihin huomiomme kiinnittyy. Hän tutkii, miten kehot muotoutuvat yhteydessä niihin objekteihin, jotka ovat kulloinkin saavutettavissa ja käden ulottuvilla eletyssä ympäristössä.
Ahmed toteaa, että kehon läheisyys tiettyihin objekteihin tuottaa tietynlaista toimintaa. Esimerkiksi istuminen pöydän ääressä kynä kädessä ja pöytälamppu suunnattuna tyhjään paperiarkkiin tuottaa asetelman, jossa keho on valmiimpi tiettyihin toimintoihin, mutta vähemmän virittynyt toisiin toimintoihin. Eletyn ympäristön asetelmat tekevät asioita saavutettaviksi ja toisia saavuttamattomiksi. Näin asuttamamme ympäristön objektit luovat havainnon reittejä, jotka suuntaavat huomiotamme erityisellä tavalla.
Liikuntatuotteet, konseptit, harjoitteluohjelmat ja teknologiat voidaan käsittää suuntautumiskoneistoina. Liikunnan suuntautumiskoneistot muovaavat kukin omalla tavallaan sitä, missä raameissa ryhmäliikunnanohjaajat voivat liikkumista organisoida ja toisaalta sitä, miten liikkujat tottuvat asuttamaan kuntoilutilaa, ymmärtämään liikkumistaan sekä sen tavoitteita.
Itsensämittaamisteknologia suuntautumiskoneistona arkipäiväistää alun perin urheiluvalmennukselle ominaista mittaamisen, tallentamisen ja optimoinnin kulttuuria, jonka kytkeytyminen liikuntaharrastusten oheen vähitellen normalisoi tätä havainnoinnin linjaa kuntoliikkujien keskuuteen.
Suuntautumiskoneiston käsitteellä pyrin havainnollistamaan, että Polar Club ei ole neutraali ohjaamisen apuväline. Polar-järjestelmän piirissä ohjaustyö saa muotonsa teknologian asettamissa puitteissa. Polar-näytön ilmaisema mittatieto ohjaa, luokittelee ja säätelee sitä, miten salitilassa voidaan olla, mitä siellä voidaan tehdä ja ymmärtää.
Teknologia ei ole arvoneutraali väline
Teknologiat suunnitellaan aina tietyistä lähtökohdista käsin tiettyjä tarkoitusperiä varten. Ne sisältävät algoritmeja, yleistyksiä ja luokitteluja, jotka valikoivat ja muotoilevat kerättyä informaatiota. Näihin julkilausumattomiin piirteisiin voidaan viitata kasvatustieteessä käytetyn piilo-opetussuunnitelman käsitteellä.
Richard Edwardsin (2015) mukaan katse on tarkennettava teknologian käyttöön liittyviin piilo-opetussuunnitelmiin, sillä teknologialla on aktiivinen rooli tiedon muodostumisessa. Pedagogiikka, jota teknologiaa käyttäen toteutetaan, sisältää aina kirjattujen ja tiedettyjen oppimistavoitteiden lisäksi piilotettuja viestejä.
Edwardsin mukaan teknologiaan niveltyviä piilo-opetussuunnitelmia voidaan tarkastella kolmesta suunnasta: i) etuoikeutettuja asemia ja eriarvoisuutta ylläpitävinä suostutteluina, ii) ihmisten välistä vuorovaikutusta ja kanssakäymistä määrittävinä hienovaraisina vihjeinä sekä iii) oikeaoppisen suorittamisen ohjeina. Suuntautumisen linjat ovat tässä mielessä vaivihkaa vakiintuneita sääntöjä siitä, mistä asemasta käsin, mitä tarkoitusta varten ja millä keinoin toiminnan on tarkoitus tapahtua.
Ryhmäliikunnanohjaajan johdolla käytetty Polar Club voidaan ymmärtää liikunnanohjaustoimintaa raamittavaksi suuntautumiskoneistoksi, joka osallistuu julkilausuttujen hyvinvointitavoitteiden lisäksi piilo-opetussuunnitelman kaltaisten epäsuorien viestien tuotantoon.
Tutkimusaineistoni perusteella johtopäätökseni on, että Polar-teknologia houkuttelee suuntautumaan kilpailuun, visuaalisuuteen ja kyvykkyyden ihanteeseen. Sovelluksen puitteissa normalisoidaan tiettyjä liikkumisen tyylejä, ylläpidetään etuoikeutettuja asemia sekä määritetään, millaiset vuorovaikutustavat ovat toivottavia sisäpyöräilytunneilla.
Tietoista ja kriittistä asennetta liikunta-alan kehittämiseen
Ryhmäliikunta-alan elämystuotanto perustuu uskomukselle, että olennaista on keskittyä hyviin fiiliksiin, eikä juuttua keskustelemaan eri ohjauskäytäntöjen problematiikasta. Kokemukseni mukaan kriittisiä huomioita ei katsota hyvällä, joten suuntautumiskoneistot vahvistavat valtaansa.
Ryhmäliikuntaohjaajat muovaavat liikkujien käsityksiä hyvinvoinnista ja liikkumisen tavoitteista. Ei ole samantekevää, mitä suuntautumiskoneistoja liikuntakulttuurissa suositaan ja mihin suuntautumisen linjoihin ohjaaja työssään sitoutuu. Vastuullisen toimintakulttuurin luominen vaatii, että liikunta-ammattilaiset tulevat tietoisiksi niistä mekanismeista, jotka vaikuttavat arkikäytäntöjen muotoutumiseen sekä asiakkaille välittyviin merkityksiin.
Liikuntakulttuurissa uusimman teknologian käyttäjiä pidetään usein edelläkävijöinä ja kiistatonta tietoa omaavina ammattilaisina. Ehdotan kuitenkin, että liikuntakulttuurin edistysaskeleita tehdään myös siellä, missä itsensämittaamisteknologioita uskalletaan tarkastella kriittisesti. Liikunta-alan koulutuksissa tulisikin antaa eväitä ohjaajien ammatilliselle reflektiolle ja teknologiakriittisen otteen omaksumiselle.
Korostan kuitenkin, että kriittinen suhtautuminen ei tarkoita teknologisten sovellusten vähättelyä tai poissulkemista, vaan pyrkimystä tuoda keskusteluun sellaisia merkityksiä, joita ryhmäliikuntakulttuurin kehittämistyössä harvemmin nostetaan esille.
—
Artikkelin alkuperäinen pidempi versio on julkaistu Kulttuurintutkimus-lehdessä 3-4/2020.
Kirjallisuutta
Ahmed, S. (2006) Queer Phenomenology: Orientations, Objects, Others. Durham: Duke University Press.
Edwards, R. (2015) Software and the hidden curriculum in digital education. Pedagogy, Culture & Society 23(2), 265–279.
Gilmore, J. N. (2016) Everywear: The quantified self and wearable fitness technologies. New Media & Society 18(11), 2524–2539.
Wallin, A.& Kujala, T. (2016) ”Et siinä ois joku pointti” Opettajaopiskelijoiden suhtautuminen teknologian käyttöön liikunnanopetuksessa. Liikunta & Tiede 53(6), 42–48.