7.9.2021 Kaisa-Riitta Aho
Kuulen kyseisen kysymyksen lukuisia kertoja perustyöviikkoni aikana. Ryhmäliikuntatunnin jälkeen tavaroita kasaan laittaessani joku voi myös kysyä: ”Mitä mä teen väärin kun se liike, mitä me tehtiin, ei tuntunu yhtään?” Minusta on silloin tärkeä miettiä, mihin oikeastaan sitoudumme, kun arvioimme liikettä sanoen ”oikein” tai ”väärin”?
Kukaan ei halua tehdä liikettä turhaan ilman makoisia tuntumia ja tuloksia, eikä kukaan halua tieten tahtoen tärvellä kehoaan tai aiheuttaa kulumia huonolla tekniikalla. Siksi ymmärrän huolen, jota kysyjät ilmaisevat. On kuitenkin surullista, että puhe liikesuorituksesta johtaa meidät arvottamaan omaa liikkumistamme.
Visioin liikuntatulevaisuutta, jossa yhdenkään liikkujan ei enää tarvitse olla huolissaan ”oikeasta” ja ”väärästä” suorituksesta. Tällainen liikesuoritusten jaottelu on liikuntakulttuurin rakenteisiin iskostunut tottumus, joka tarpeettomasti tuottaa epäonnistumisten ja onnistumisten välistä jakolinjaa. Tottumuksen voi purkaa ja tilalle on tarjolla erot sallivaa liikuntapedagogiikkaa.
Vältä liikkeiden arvioimisen ”oikeaa” ja ”väärää” näistä syistä:
1) Vastakkainasettelu ei edistä liikkujien välisten risteävien erojen huomiointia.
”Oikea” ja ”väärä” määräytyvät tiettyjen kulttuuristen ihanteiden ja normien mukaisesti. Norminmukainen eli ”oikea” liikkumistapa on harvojen etuoikeus, eikä sen saavuttaminen ole välttämättä kaikille liikkujille mahdollista, vaikka he kuinka haluaisivat ja työskentelisivät sen tavoittamiseksi.
”Oikean” liikeradan korostaminen liikuntahetkessä tuottaa epätasa-arvoisen aseman liikkujien välille.
Normatiivinen liikesuorituksen määrittely, ”oikea” liikkumisen tapa ilmentää niin sanottua pakollisen vammattomuuden ideaalia, jossa kaikki normaalista poikkeavat liikkujien erot nähdään interventiota kaipaavina virheinä. Kun ”oikea” liikesuoritus on määritelty epärealistisesti, se estää monilta liikkujilta pääsyn onnistumisen kokemuksiin. Liikkuvaa kehoa ei siis tarvitse moittia väärin tekemisestä, vaan mielluummin pitäisi kyseenalaistaa niitä taustaoletuksia, jotka saavat meidät ajattelemaan, että liikeradassa on jotain vikaa.
Liikkujien eletyn yhdenvertaisuuden edistäminen vaatii, että puramme liikuntatilanteiden arvottavia puhetapoja ja vastakkainasetteluja.
2) Asiantuntijatiedon korostaminen vähentää liikkujien toimijuuden mahdollisuuksia.
”Oikea” ja ”väärä” asetetaan asiantuntijatiedon pohjalta. Siksi liikunta-ammattilaisen asiantuntija-asema mielletään yleensä paremmin tietäjän paikaksi suhteessa liikkujan maallikkoasemaan. Asiantuntijatiedon näkökulmasta tiettyjä liikeratoja voidaan perustella teorioihin ja tutkimuksiin vedoten. Suositus on aina kuitenkin yleistys ja abstraktio – ei koko totuus liikkumisen eletystä todellisuudesta.
Liikkujan tietäminen on arvokasta ja asiantuntijatietoa täydentävää.
Ammattilainen voi parhaimmillaan opettaa liikkujaa luottamaan omiin tuntumiinsa. Tämä vahvistaa liikkujan toisin tietämisen arvokasta paikkaa ja tukee hänen persoonallisen liikkujuutensa muotoutumista.
Liikkumisen arki on konkreettista ja materiaalista. On tarkoituksenmukaisia ja epätarkoituksenmukaisia, sopivia ja epäsopivia, soljuvia ja takkuavia sekä miellyttäviä ja epämiellyttäviä liikkeitä – ja ne vaihtelevat kunkin liikkujan kehon, elämäntavan, ammatin ja olosuhteiden mukaan. Nämä asiat voi tuntea vain liikkuja itse omassa kehossaan.
Liikkujien eletyn yhdenvertaisuuden edistäminen vaatii kunkin liikkujan tilannekohtaisen kehollisen kontekstin tunnustamista.
Ammattilaisten yhdenvertaisuusosaamista on kannustaa liikkujia aktiivisesti etsimään kunkin omaan ajassa ja paikassa muuttuvaan kontekstiin sopivia tapoja liikkua.
Puhuessani ”oikeasta” ja ”väärästä” liikesuorituksesta olen käyttänyt lainausmerkkejä alleviivatakseni sitä, että oikea ja väärä ovat aina sopimuksenvaraisia asioita. ”Oikea” liikesuoritus ei ole koskaan yksiselitteisesti ainut oikea. Se on ainoastaan jonkun tekemä määritys – määritys, joka jonain päivänä voidaan tehdä toisin.
Se, mitä liikunta-ammattilainen voi tehdä edistääkseen yhdenvertaista liikuntaa, on kysyä liikkujalta tätä: Millaiselta tämä liike tuntuu? Onko tarpeen muuttaa sitä jotenkin?
Rohkaisen kokeilemaan, miltä tuntuu liikkua ja liikuttaa ilman “oikean” ja “väärän” normittamista. Meillä on lupa unohtaa ”oikein” tekemisen paineet ja mennä metsään oikein kunnolla!
Kirjallisuus:
Hakala, K. (2007). Kriittisen ja feministisen pedagogiikan keskusteluja paremmin tietämisestä ja toisin tietämisen mahdollisuuksista. Teoksessa T. Aittola, J. Eskola & J. Suoranta (toim.) Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Juvenes Print. 59-76.
Parviainen, J. & Aromaa, J. (2017). Bodily knowledge beyond motor skills and physical fitness: a phenomenological description of knowledge formation in physical training. Sport, Education and Society, 22(4), 477-492.
Vaahtera, E. (2012). Vammaistutkimusta vammattomuudesta? Teoksessa T. Oikarinen & H. Pölkki (toim.) Näkökulmia vammaisuuteen. Vammaisten maahanmuuttajien Tukikeskus Hilma/Vammaisfoorumi ry. 84-91.