Kaisa-Riitta Aho
30.8.2023
Tässä kirjoituksessa esitellään pedagoginen kysymyspatteri , joka on osa ammattilaisen intersektionaalista ohjaustyyliä. Se vahvistaa liikkujan liikuntatoimijuutta ja rohkeutta osallistua liikuntaan omalla tavallaan.
Yhteiskuntafilosofi Jacques Rancière on pohtinut, miten inkluusiota ja yhdenvertaisuutta voidaan edistää erilaisissa ohjaus- ja opetussuhteissa. Hänen ajattelunsa pohjalta analysoituna liikunnan epäyhdenvertaisuutta ylläpitää se, miten ammattilainen asemoi itsensä suhteessa liikkujaan.
Rancièren mukaan yhdenvertaisuuden toteutumisen esteenä on se, että ohjaamisen ja opettamisen ammattilainen pyrkii valta-asemastaan käsin kaatamaan toisille tietoa, jota uskoo heiltä puuttuvan. Perinteisesti katsotaan myös, että ammattilaisen tehtävä on tarjota toimintamalleja, joista toisilla ei ole tietoa. Siksi liikunta-ammattilaiset laskevat toistoja, säätelevät välineiden käyttöä, ohjeistavat käskyillä tekniikkaa ja perustelevat näitä väitelauseita ammattikuntakohtaisella teoriatiedolla.
Tässä perinteisessä asetelmassa tieto liikkumisesta on aina ammattilaisen tietoa, eikä liikkujalle jää mahdollisuutta oman tiedon muodostamiseen, mikä vahvistaa epäyhdenvertaista suhdetta.
Ohjaaminen ja opettaminen ei sinällään ole pahasta, mutta on syytä havainnoida, antaako oma ohjaamistapa muidenkin liikuntatoimijuuden toteutua vapaasti vai ei. Olennaista liikunnan eletyn yhdenvertaisuuden edistämisen kannalta on, että liikkuja käyttää omaa ajatteluaan ja harjoittaa vapauttaan.
Ammattilainen voi rakentaa liikuntatilanteeseen elettyä yhdenvertaisuutta hyödyntämällä ohjaustoiminnassaan kolmen kohdan pedagogista kysymyspatteria (ks. Rancière 1991, 23). Kokeile kysyä näitä kysymyksiä liikkujalta:
1. Tuntemukset: Mitä aistit, mitä koet kehossasi?
Ensimmäinen askel on tuoda etusijalle liikkujan omat tuntemukset. Ensimmäinen kysymys antaa tilaa liikkujan moniaistiselle keholliselle tiedolle, perinteisessä ohjauasetelmassa yleensä jää biotieteisiin perustuvan asiantuntijatiedon jalkoihin.
Tuntemuksia koskevalla kysymyksellä rohkaistaan liikkujaa kutsumaan oma keho lähemmäs, kuin se ehkä arjessa hänellä on. Liikkuja ei ehkä ole tottunut antamaan moniaistiselle reflektiolleen arvoa tai luottamaan siihen. Siksi oman kehon tuntemusten äärelle pysähtyminen voi tuntua alkuun haastavalta, turhauttavalta tai turhalta.
Tässä vaiheessa ammattilaisen ammattitaitoa on kannustaa kiinnostumaan omista tuntemuksista. Ammattilainen antaa liikkeiden aistimiselle aikaa ilman vaatimusta sanoittaa tai ymmärtää rationaalisesti sitä, mitä omassa kehossa tuntuu harjoitusta tehdessä. Hän kysyy liikkujalta kehon tuntemuksiin herkistäviä kysymyksiä ja pyrkii rajaamaan ulos perinteistä suorituskeskeistä suhdetta liikkeen tekemiseen. Hän voi myös ehdottaa liikkujalle silmien sulkemista ja hiljaa olemista, jotta olisi helpompi aistia liiketuntumia.
Esim. Miltä niska tuntuu tässä liikkeessä? Miltä tuntuu, jos otat katseen kierron mukaan liikkeeseen?
Etenkin tässä vaiheessa on tärkeää, että ammattilaisen esittämä kysymys on avorakenteinen ja siten pohdintaan kutsuva. Avorakenteinen kysymys on sellainen, johon ei voi vastata valitsemalla tietyistä valmiiksi annetuista vastausvaihtoehdoista, vaan liikkujan on itse muodostettava oma vastauksensa.
Kysymysten avorakenteisuus pyrkii varmistamaan, että liikkujan omakohtaisen liikuntatiedon muodostumiselle tulee tilaa. Avorakenteisuus merkitsee, että liikkuja kaikkine eroineen tulee huomioiduksi, eikä hänen tarvitse rajata omasta liikkujuudestaan mitään puolia pois mahduttaakseen itsensä johonkin ammattilaisen tarjoamaan standardivastaukseen tai vallitseviin liikkujatyypittelyihin.
2. Päätelmät: Mitä ajattelet siitä?
Toinen askel on arvioida edellisessä vaiheessa havaittuja kehollisia tuntemuksia. Tässä vaiheessa tavoitteena on rohkaista liikkujaa tuottamaan kuvailua ja sanallistaa omia tuntemuksiaan.
Tämän kysymyksen äärellä ammattilaisen ammattitaitoa on kyky rohkaista liikkujaa puhumaan kokemuksistaan omin sanoin. On tärkeää korostaa, ettei ole oikeita tai vääriä tapoja tuntemuksista puhumiseen. Oppimistavoitteena on löytää kuvaavia sanoja ja tuntemuksia vastaavia kielikuvia, jotka tuntuvat liikkujasta omilta ja sopivilta.
esim. Mitä tuntuma sinulle kertoo? Mikä liikkeessä toimii sinulle? Onko jotain, joka siinä ei toimi?
Joskus tässä vaiheessa liikkuja pyrkii keksimään, miten asiasta on liikuntakulttuurissa tapana puhua tai mitä ammattilainen kenties haluaisi kuulla. Siksi ammattilaisen on syytä tarkkailla omia puheenvuorojaan, jotta hän ei arvota liikkujan erilaisia tapailevia kuvailuja eikä korjaa tai johdattele liikkujan vastauksia tiettyyn suuntaan ilmeillä tai eleillä. Liikkujan mahdollisia yrityksiä matkia vallitsevia liikuntakulttuurisia puhetapoja ei kannata torua tai nostaa puheenaiheeksi välittömästi, vaan pikemminkin kysyä uudelleen, mitä tietty tuntuma hänelle kertoo.
Tämä toimintatapa ruokkii liikkujan risteäviin eroihin perustuvan ainutlaatuisen liikuntatoimijuuden vahvistumista ja kykyä ottaa vastuuta oman harjoittelun sääntelystä. Lisäksi toimintatapa mahdollistaa vallitsevien liikuntakulttuuristen totuuksien kyseenalaistaminen ja liikkujien moninaisuuden huomioimisen.
Eteneminen ei aina ole suoraviivaista, vaan joskus on tarpeen palata uudelleen ensimmäiseen vaiheeseen. Ammattilaisen on oltava valmis ruokkimaan liikkujan uteliaisuutta niin, että hän haluaa itse ottaa selvää ja tunnustella lisää, jos jokin edellisessä vaiheessa jäi mietityttämään häntä eikä kakkosvaiheen kuvailu vielä onnistu.
Perinteisesti kun liikkuja kaipaa lisää informaatiota, hän odottaa passiivisesti ammattilaisen antavan vastaukset. Ammattilaisen on kuitenkin syytä opettaa liikkujaa aktiivisuuteen eli siihen, että hän itse osaa arvioida tilannettaan toistamalla tunnusteluvaiheen kärsivällisesti. Uudelleen tehtyjen tunnustelujen jälkeen voidaan yhdessä tai itsekseen arvioida tarkemmin kokemusta.
3. Teot: Mitä teet sen pohjalta?
Kolmannessa vaiheessa ammattilainen johdattelee liikkujan tekemään aktiivisia päätöksiä liikkumisestaan. Kun edelliset vaiheet on toteutettu rauhassa ja liikkuja on ehtinyt saavuttaa joitakin oivalluksia tekemisestään, kehostaan ja tilanteestaan, on hänen mahdollista muodostaa uutta kehollista tietoa ja sen pohjalta perusteltuja omia valintoja.
Esim. Okei, huomasit, että liike tuntuu rintalihaksessa asti kireytenä. Mitäs se tarkoittaa? Pitääkö liikettä muuttaa jotenkin? Entä, haluatko muuttaa jotain tämän viikon liikuntasuunnitelmassa?
Joskus liikkuja löytää haluamiaan ratkaisuja hyvinkin pian. Toisinaan taas päätöksien tekeminen vaatii lisätietoa ja eri vaihtoehtojen yhdessä maistelua. Ammattilaisen ammattitaitoa on kyky arvioida, onko silloin tarpeen palata takaisin ensimmäiseen vaiheeseen tunnustelemaan vai tarjoaako hän liikkujalle liikuntatieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi.
Ammattilainen voi tässä vaiheessa tuoda tilanteeseen esimerkiksi anatomista tai fysiologista tietoa ongelmanratkaisutilanteeseen olennaisesti liittyvistä faktoista. On kuitenkin tärkeää, että ammattilaisen tiedollinen osuus pysyy neutraalina ja liikkuja saa edelleen arvioida kuulemaansa suhteessa omiin tuntumiinsa ja päätelmiinsä. Ammattilainen ei siis esitä alakohtaista erikoistietämystään ohjatakseen liikkujaa valitsemaan tietyn toimintatavan, vaan avatakseen liikkujalle uusia rinnakkaisia näkökulmia ratkaisun tekemistä varten.
Kolmas kysymyspatterin kohta eroaa muista kohdista, koska tässä ammattilainen voi jakaa liikuntatietoa tai rajata avointen kysymysten avoimuutta, jos se näyttää tarpeelliselta.
Esim. Missä asennossa rauhoitat kehoasi seuraavat hetket?
(Kysymyksen muotoilulla ammattilainen rajaa toiminnan tarkoitusta eli hän vihjaa, että tekemisen tulee olla suuntautunut rauhoittumista kohti, eikä esimerkiksi kehon aktivointia kohti.)
Lisähuomioita
Jokaista kysymystä voi kysyä suhteessa useisiin eri liikkumistilanteen elementteihin, kuten
- kehon asentoihin, hengitykseen ja olemisen tyyleihin
- liikelaatuun ja sen variaatioihin
- välineisiin ja laitteisiin
- muihin liikkujiin ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen
- tilallisiin ja ajallisiin piirteisiin (esim. ulkona/sisällä/pehmeällä alustalla/kovalla alustalla/tänään/eilen/kuukausi sitten)
- liikuntakulttuurisiin puitteisiin (esim. taustamusiikki)
Jokainen ohjaustilanne on ainutlaatuinen. Siksi kysymyspatterin käytölle ei ole yhtä ainoaa kaavaa. Ammattilaisen osaamista on kyky arvioida, kuinka kauan kussakin kysymyspatterin kohdassa kannattaa viipyä liikkujan kanssa. Yksi tapa koostaa ohjaussessio on hyödyntää kysymyspatteria kunkin uuden harjoitteen kohdalla.
Ohjaussession pedagogiikan voi suunnitella esimerkiksi niin, että kysymyspatterin läpikäymisessä keskitytään tiettyyn liikkujan asettamaan tavoitteeseen (esim. niskakipujen vähentäminen), joka on otettu vaikkapa personal training -yhteistyön päämääräksi.
Ammattilaisen ammattitaitoa on räätälöidä kysymyspatterin eri vaiheissa kysymykset tähän tavoitteeseen viittaaviksi. Tällöin liikkujan tunnustelu, reflektointi ja omakohtaisen liikuntatiedon muodostaminen kytkeytyvät päätavoitteen ympärille uudenlaiseksi osaamiseksi ja oivalluksiksi.