Kaisa-Riitta Aho
15.2.2023
Mitkä ovat liikunnanohjaamisen ja valmentamisen itsestään selvinä pidettyjä lähtökohtia? Mitä toimintatapoja tai päämääriä ei ammattilaisen tai asiakkaan kuulu kyseenalaistaa? Mitä tapahtuu, jos joku toimii toisin kuin on totuttu?
Näiden kysymysten pohdintaan virikkeitä tarjoaa mäkihypyn lähihistorian tarkastelu oppimisen näkökulmasta.
1. Uusi tyyli haastaa uskomusjärjestelmiä
Ruotsalainen Jan Boklöv on kirjattu mäkihypyn historiaan urheilijana, joka kehitti nykyään käytössä olevan v-hyppytyylin. Hän käytti uutta leveää tyyliään ensimmäisen kerran vuonna 1985 maailmancupissa, jossa muut tekivät suorituksensa suksien kärjet lähellä rintaa, kädet kylkiin puristettuina.
Harjoituksissa Boklöv oli havainnut haara-asennon aerodynaamiset hyödyt, mutta metrejä kerryttävä uusi tyyli kohtasi ankaraa vastustusta pitkään. V-tyylille naureskeltiin yleisesti ja esimerkiksi Suomessa uudella tyylillä hyppääviä nimiteltiin haarapääskyiksi.
Oppimisen näkökulmasta Boklöv oli oppinut jotakin sellaista, jonka merkitystä muut mäkihyppypiireissä eivät vielä tunnistaneet 1980-luvun alussa. Penseä vastaanotto v-tyyliä kohtaan mukaili oppimispsykologian perusteesiä:
Oppimiseen liittyy epämukavuuden tunteita ja vastustavaa asennetta etenkin, kun opittava asia haastaa oppijan perustavaa uskomusjärjestelmää, minäkäsitystä ja suhdetta maailmaan.
2. Uudistava oppiminen mahdollistaa alan kehityksen
Lahden suurmäessä vuonna 1988 Boklöv ja Nykänen mittelivät ykkössijasta. Molemmilla kierroksilla Boklöv hyppäsi pidemmälle, mutta Nykänen voitti vanhaa hyppyestetiikkaa suosivien tuomaripisteiden turvin.
Järjestelmä siis tuki urheilijaa, joka toisti tuttua suorituskaavaa ja luotti säilyttävään oppimiseen. Sen sijaan uudistavaa oppimista harjoittanutta hyppääjää rankaistiin pisteytyksellä.
Säilyttävän oppimisen tasolla oppiminen tuottaa yksilötasolla lisää tehokkuutta ja suorituskykyä. Mäkihyppääjä oppii ajoittamaan ponnistuksensa optimaalisemmin tai pysymään pystyssä pitkienkin hyppyjen alastuloissa. Toisin sanoen opitaan tekemään samoja (urheilulajille tyypillisiä) asioita paremmin kuin aikaisemmin. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tällä tasolla oppiminen ylläpitää vallitsevaa järjestelmää, koska opittavaan asiaan liittyviä perusoletuksia ja arvoja ei kyseenalaisteta.
Uudistavan oppimisen tasolla toiminnan lähtökohdat ja merkitykset arvioidaan uudelleen.
Uudistavan oppimisen tasolla yksilö harjoittaa kriittistä reflektiota ja oppii tarkastelemaan todellisuutta aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Tämän prosessoinnin myötä hän alkaa tehdä parempia asioita kuin ennen. Esimerkiksi mäkihyppääjä käyttää epätyypillistä suoritustekniikkaa, koska on oppinut, että se tuottaa toivottua tulosta. Yhteiskunnallisesti katsottuna toisin toiminen tuottaa järjestelmien kehittymistä ja uudistumista. Se ravistelee tietoisuuttamme ja muuttaa suhdettamme maailmaan.
3. Muutos syntyy rohkeista yksilöistä ja oppivista yhteisöistä
Vasta vuoden 1991 kuluessa v-tyyli tuli jäädäkseen mäkihyppyyn isojen nimien kallistuessa sen puolelle ja ryhtyessä opettelemaan uutta tekniikkaa. Samalla paine lajin sääntömuutoksiinkin kasvoi.
Lajin uudistumisen ytimessä oli visioiden näkyväksi tekeminen ja merkitysten reflektointi yhteisöllisesti. Mäkihyppyä mullistanut käänne alkoi, kun Boklöv rohkeni tuoda uuden tyylinsä lajiyhteisön eteen. Se toimi kimmokkeena uusille oppiville yhteisöille, jotka vähitellen syntyivät v-tyylin tekniikan tutkimisen ja edelleen kehittämisen ympärille.
Jälkiviisaasti voidaan todeta, että nolo ei ollut se, joka kokeili uutta, vaan se, joka naureskeli pioneereille.
Vastuullisesti toimiva yhteisö tukee uudistavaa oppimista.
Säilyttävän ja uudistavan oppimisen eroja pohtinut kestävän koulutuksen asiantuntija Stephen Sterlingin (2010) katsoo, että yhteiskunnalliset ongelmat jäävät ratkaisematta, jos yhteisöt eivät osaa uudistua. Hänen mukaansa on yhteiskunnallisesti välttämätöntä, että siirrymme pelkästä tiedon siirtämisestä uudistavaa oppimista tukevaan toimintakulttuuriin. Ympäristökriisien, konfliktien ja ihmisoikeusongelmien aikakaudella tulevaisuuskestävät ratkaisut perustuvat kyseenalaistavaan oppimiseen.
Liikunnan piirissä harrastajien kohtaamat esteet osallistumiselle ovat haaste, johon voidaan etsiä kestäviä ratkaisuja uudistavaa oppimista hyödyntäen.
Säilyttävä orientaatio säilyttää myös liikunnan syrjiviä rakenteita. Niinpä yhdenvertaisuuden edistäminen vaatii uudistavaan oppimiseen perustuvaa boksin ulkopuolista ajattelua ja toimintaa.
Uudistavan oppimisen voi käynnistää pohtimalla esimerkiksi näitä kysymyksiä:
- Mitkä ovat nykyään liikuntakulttuurin ja valmentamisen itsestään selvänä pidetyt lähtökohdat?
- Onko omassa ajassamme havaittavissa joitakin ajatuksia tai käytäntöjä, joille nauretaan nyt, mutta jotka voisivat osoittautua vuosien saatossa tärkeiksi käänteiksi liikuntakulttuurin kannalta? Miten kehityskelpoiset ideat voi tunnistaa?
- Miten suhtaudut, kun havaitset arjessasi, että asioita tehdään totutusta poikkeavalla tavalla?
- Voisitko omalla toiminnallasi avata ovia uusille kokeiluille?